Oppimisaihiot

Vuosien 1997 ja 2001 useat opetusteknologian toimijat kehittivät yhdessä standardia oppimateriaalin liikuttamiseen ja jakamiseen verkossa. Erilaisia verkko-oppimisympäristöjä ja oppimateriaalipankkeja oli jo useampia, mutta näiden ongelmina oli projektien hajanaisuus ja yhteensopimattomuus. Oppimisaihioksi (Learning Object, LO) määriteltiin syntyneessä IEEE:n standardissa epämääräisesti ”Mikä tahansa digitaalinen tai ei-digitaalinen entiteetti mitä voidaan käyttää, uudelleenkäyttää tai johon voi viitata tietokone-avusteisessa oppimisessa.”. LO-standardi ei määritellyt miten oppimisaihio asiansa opettaa, vaan keskittyi siihen mitä tietoja jokaiseen oppimisaihioon täytyy tai voi liittää, jotta oppimisaihioita voi keräillä oppimisaihiokirjastoiksi ja jotta niistä voidaan etsiä tietynlaisia oppimisaihioita. Kyseessä oli siis tekninen standardi.

Standardin luomisen ohessa syntyneessä keskustelussa nousi esille monia uusia ideoita oppimisaihioiden käytöstä. Yleinen ajatus 2000-luvun alussa oli, että luodaan oppimisympäristö, jossa ohjelma erilaisilla ennakkotesteillä määrittelee oppijan osaamisen tason ja opiskelutyylin ja koostaa saatavilla olevista oppimisaihioista hänelle henkilökohtaisen opiskeluohjelman. Oppimisaihiot voivat sisältää tekstejä, multimediaa, testejä, tehtäviä, simulaatioita ja muuta mielenkiintoista ja sama aihio voi olla osana monessa erilaisessa ”oppimisjaksossa” (Esim. Downes, 2001). Tätä tietokoneohjattua opetusta myös epäiltiin ja esitettiin toisenlaisia käyttömalleja: Wiley (2000) esitti, että erityisesti yritysten koulutuksessa käytettävä ohjeistamisen teoria ja suunnittelu (instructional theory, instructional design) voisi toimia teoreettisena pohjana oppimisaihioiden käytölle. Ammattilaiset, eli ohjeistussuunnittelijat laatisivat oppimisaihioita ja koostaisivat näistä oppijoille sopivia kokonaisuuksia. Oppimisaihioiden käytössä säästö syntyisi siitä, että kerran luotuja aihioita voitaisiin uudelleenkäyttää monissa suunnitelmissa. Oppimisaihioita esitettiin käytettävän myös konstruktivistisessa oppimisessa (Bannan-Ritland, 2000) ajatuksella, että oppimisaihioiden tekeminen voi olla myös mielekästä oppimista.

Oppimisaihiot kiinnostivat myös liike-elämää. Oppimisaihiot voisivat olla samanlainen kustannustoiminnan kohde kuten oppikirjat. Edellytyksenä myytäville oppimisaihioille olisi kuitenkin jonkinlainen hallittavissa oleva infrastruktuuri: kustantajan pitäisi voida seurata ja saada maksu käytetyistä oppimisaihioista. Oppimisaihioiden käytön suunnittelussa oletettiin usein, että osa aihioista tulee olemaan maksullisia.

Oppimisaihiokirjastot

Vuosituhannen vaihteessa erilaiset kirjastojen, arkistojen ja kokoelmien luettelot olivat jo hyvin siirtyneet verkkoon. Varsinaisia sisältöjä tällaiset kirjastot eivät vielä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sisältäneet. Tärkein poikkeus on ehkä tieteellisten julkaisujen verkkoversiot, jotka oli jo integroitu kustantajien hakujärjestelmiin, jotka edelleen oli liitetty kirjastojen tietokantoihin. Käytännössä tämä tarkoitti, että kokoelmissa ja kirjastoissa pystyi suorittamaan hakuja, jotka kävivät läpi kirjaston kokoelman metatietoja, eli luetteloa siitä, millaisia aineistoja kirjastossa on. Oppimisaihioiden standardointi loi oppimisaihioille metatiedot, ja oli luonnollista rakentaa oppimisaihiokirjastoja, joihin talletetaan oppimisaihioiden metatietoja ja mahdollisuuksien mukaan oppimisaihioita.

2000-luvun alussa oli monia oppimisaihiokirjastoprojekteja, joissa pyrittiin kokoamaan oppilaitosten tekemiä oppimisaihioita, julkisten toimijoiden (esim. ympäristöministeriö, terveysministeriö, ESA, WWF jne.) luomia oppimisaihioita ja kustantajien tekemiä oppimisaihioita mahdollisimman kattaviksi ja käyttökelpoisiksi kokoelmiksi. Yhdysvalloissa yksi varhaisimmista toimijoista oli Kalifornian yliopiston yhä aktiivinen MERLOT. Myös Kanadalla ja Australialla oli maiden suurista etäopiskelutarpeista johtuen suuret suunnitelmat verkko-oppimisresursseille. (Kts. esim eduSource Canada, viimeksi päivitetty 2004) Euroopassa EU:n puiteohjelmien parissa on vuosikymmenen mittaan tehty monia hankkeita oppimateriaaliverkostojen luomiseksi, esim. ARIADNE-projekti 1996-2000, joka synnytti verkoston 'tietoaltaita' (knowledge pools), joihin resursseja tuotettaisiin. Muita isoja EU-hankkeita oli mm. CELEBRATE (2001-2004) ja CALIBRATE (2004-2008), joista jälkimmäisessä tehtiin LeMill ja perinteisempi oppimisaihiokirjasto LRE for Schools.

Tyypillistä kirjastoprojekteille oli huoli siitä, kuinka kustantajat ja sisällöntuottajat saadaan mukaan. Katsotaanpa vaikka Australialaisen COLIS-hankkeen (Collaborative On-Line Learning and Information Services) tavoitteita:

"Phase I Implementation (September 2002)
Phase I demonstrates an integrated Learning Environment within a University. This solution consists of:

  • Digital Repositories
  • Learning Object Trading Exchange
  • Digital Rights Management Infrastructure
  • Learning Management System; and
  • Cross Domain Resource Discovery Systems
  • managed within a Single Sign On environment

– Bower, R. (2003), COLIS Demonstrator Guide, A brief introduction to the COLIS model, where to find it and how to log in, based on a document produced by MELCOE (pdf)

Suurin osa haastavista toteutettavista ominaisuuksista liittyy jotenkin opiskeluresurssien hallintaan: järjestelmä pystyy pitämään silmällä mitä resursseja haetaan ja ketkä hakevat, ja kenellä on oikeudet mihinkin aineistoon. Lopputulos on välttämättä suljettu systeemi.

Jos oppimisaihiokirjaston rakentaa pohjautuen kokoelmaluetteloon, käy helposti niin, että aihiot tavoitetaan vain luettelon kautta. Internetille tyypillistä resurssien linkittämistä toisiinsa ei voi luontevasti tehdä, jos oletetaan, että aihiot ovat olemassa toisistaan riippumatta ja haetaan luettelosta. Koko sivusto ja siinä tapahtuva toiminta tulee muodostumaan luettelon ympärille: aihioiden etsimistä luettelon avulla, uusien aihioiden syöttämistä luetteloon, aihioiden keräilyä luettelosta. Katsokaa esim. MERLOT ja LRE for Schools: molemmat ovat pohjimmiltaan kokoelmaluetteloita.

Yksikään oppimisaihiokirjasto ei tavoittanut suurta suosiota. Oppimisaihioista ei tullut kannattavaa bisnestä kuin hyvin rajallisesti työkoulutuksessa, ja kustantamot ovat vetäytyneet hankkeista tai keskittyneet omiin verkkokauppoihinsa.

Jatkuu… Avoimilla oppiresursseilla ja avointen resurssien kirjastoilla

Lähteitä:

Bannan-Ritland, B., Dabbagh, N., and Murphy, K. (2000). Learning object systems as constructivist learning environments: Related assumptions, theories and applications. In Wiley, D., editor, The instructional use of learning objects. Agency for Instructional Technology and the Association for Educational Communications and Technology.

Downes, S. (2001). Learning objects: Resources for distance education worldwide. The International Review of Research in Open and Distance Learning, 2(1).

Wiley, D. (2000). Connecting learning objects to instructional design theory: A definition, a metaphor, and a taxonomy. In Wiley, D., editor, The Instructional Use of Learning Objects, chapter 1. Agency for Instructional Technology and the Association for Educational Communications and Technology.

About these ads